Yrittäjä - Heli Loponen
Olen yrityksen perustaja ja vahva talouden ja hallinnon ammattilainen.
Haluan yritykseni kautta tarjota käyttöönne laajan osaamiseni ja kokemukseni niin yrityselämästä kuin julkiselta sektorilta.
Yritykseni palvelut kohdistuvat ensisijaisesti yritysten talouden ja hallinnon kehittämiseen ja tukemiseen. Kun yrityksen hallinnolliset asiat ovat helposti ja tehokkaasti hoidettu, vapautuu aikaa ja hermoja yrityksen ydintoiminnan pyörittämiseen. Tiedon on oltava helposti saatavilla, ajantasaista ja helposti ymmärrettävää.
Työurani olen aloitellut 2000-luvun alkupuolella ja vuosien aikana olen kerännyt työkokemusta monen kokoisista yhtiöstä useilta toimialoilta - aina pörssiyhtiöstä pk-sektorin yhtiöihin. Olen nähnyt yhtiöiden elinkaaren eri vaiheet ja ollut mukana erilaisissa yritysjärjestelytilanteissa. Taloudellisissa vaikeuksissa olevat yhtiöt ovat olleet minulle suuria haasteita, mutta opettaneet paljon. Minua ovat koskettaneet niin yrittäjien luopumisen haikeus, kuin uuden yrittäjän innostus.
Minulle yrityselämän parissa työskentelyssä on kyse ennen kaikkea ihmisistä.
Juureni ovat syvällä maaseudulla ja työskentelyotteeni on maanläheinen ja käytännöllinen. Olen rohkea uudistaja ja hyvin perillä uusista järjestelmäinnovaatioista. Uskon, että kaikkiin haasteisiin on olemassa ratkaisu - joskus yllättävänkin yksinkertainen!
Olen myös auktorisoitu tilintarkastaja ja työskennellyt tilintarkastajana eri toimialoilla. Vahvaa osaamisaluettani ovat pk-sektorin yhtiöt, valmistava liiketoiminta, konsernit ja palveluliiketoiminta. Olen myös auktorisoitu JHT tilintarkastaja.